Taktinen mittari

Öljylämmitteisten kiinteistöjen pinta-ala

Öljylämmitteisten rakennusten kerrosala. Helsingistä löytyy edelleen vanhoja rakennuksia, jotka käyttävät lämmittämiseen öljyä. Öljylämmitteisistä rakennuksista on tarkoitus päästä kokonaan eroon liittämällä ne kaukolämpöön tai siirtymällä sähköä käyttävään lämmitykseen. Monet näistä rakennuksista ovat kuitenkin taloyhtiöiden ja kuntalaisten omistuksessa, ja kaupunki ei voi suoraan vaikuttaa näihin. Monet ohjelman toimenpiteet kuitenkin pyrkivät kannustamaan kuntalaisia ja taloyhtiöitä vähempipäästöiseen energiankulutukseen. Tämän mittarin avulla pystyy seuraamaan tähän tavoitteeseen pääsyä öljylämmityksen osalta.

Tiedot perustuvat rakennusvalvonnan Facta-kuntarekisteriin. Kaikki lämmitystapamuutokset eivät ole kirjautuneet rekisteriin joten tilastoissa on liian paljon öljylämmitteisiksi merkittyjä kiinteistöjä (n. 25%).

Kuvaaja